Suosituimmat suomalaiset kirjat

Suosituimmat suomalaiset kirjat

Lähettäjä by on joulu 18, 2019 in Suomen

Lukeminen on aina ollut, ja on edelleenkin, yksi suomalaisten suosituimmista ajanvietteistä ja harrastuksista. Vaikka internet ja sosiaalinen media vievätkin yhä enemmän osuutta ihmisten vapaa-ajasta, ei onneksi kirjojen suosio ole laantunut kovinkaan paljon. Mitkä kirjat sitten ovat suomalaisten mieleen, jos ajatellaan nimenomaan suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta? Kurkistetaanpa hieman kirjojen kiehtovaan maailmaan.

Klassikoita

Eräs ehdottomista suosikeista ja klassikoista suomalaisessa kirjallisuudessa on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Tämä historiallinen romaani on sykähdyttänyt suomalaisten sydämiä ilmestymisestään asti, yli 70 vuoden ajan, ja se on ollut myös kansainvälinen menestys. Kirja on valittu yleisöäänestyksissä sekä suomalaisten rakkaimmaksi kirjaksi vuonna 2007, että vuosisadan kirjaksi vuonna 2017. Teos on paitsi historiallisten yksityiskohtien suhteen todella tarkka, myös äärimmäisen mukaansatempaava, kiehtova ja monitahoinen lukunautinto. Ei ihme, että se on paitsi suomalaisten makuun, myös yksi eniten käännetyistä suomalaisista kaunokirjallisista teoksista ja ainoa suomalainen romaani, josta on tehty Hollywood-filmatisointi.

Myöskin klassikoiksi laskettavissa ovat ehdottomasti Väinö Linnan teokset. Kirjassa Tuntematon sotilas voidaan sanoa tiivistyvän sellaisia suomalaisuuden piirteitä kuin sitkeys, sisu ja ylpeys suomalaisuudesta, onhan se hyvin karu ja realistinen kuvaus suomalaisista sodassa. Kirja ilmestyi vuonna 1954, ja on ollut paitsi valtaisa myyntimenestys, myös yksi Suomen tunnetuimmista kaunokirjallisuuden helmistä. Linnan romaanitrilogia Täällä Pohjantähden alla taas kuvaa realistisesti ja humaanisti suomalaisen yhteiskunnan muutoksia 1800-luvun loppupuolelta aina talvi- ja jatkosodan jälkeisiin vuosiin asti, tavallisten ihmisten ja perheiden näkökulmasta katsottuna. Suomen sisällissotaa käsitellessä tämä kirjasarja otti kiitetysti esiin punaisten näkökulman.

Mainita täytyy tässä yhteydessä myös esimerkiksi Kalle Päätalon kirjat, jotka ovat hyvin suosittuja, ja perustuvat kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Tunnetuimpia ovat Koillismaa- ja Iijoki -sarjat, joissa Päätalo kuvaa kurjuutta ja köyhyyttä hyvinkin yksityiskohtaisesti, ja kertoo myös jälleenrakennusvuosien talontekokulttuurista. Suomalaisiin on jostain syystä tehonnut aina joko sodan, tai sitten köyhyyden, kovan työn ja sisukkuuden kuvaaminen; se lienee niin syvä osa suomalaista historiaa. Myös dekkarit ovat olleet suosittuja, nykykirjallisuudessa lienee tunnetuimpia Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjat ja Reijo Mäen Vares -rikoskirjasarja.

Lastenkirjat ja runokirjat

Suomessa on löytynyt aina myös tuotteliaita lastenkirjailijoita. Ensimmäisenä täytyy mainita Tove Jansson, muumikirjojen, ja oikeastaan kokonaisen muumimaailman äiti. Muumikirjoista mainittakoon ainakin Muumipeikko ja pyrstötähti, Vaarallinen juhannus ja Muumipappa ja meri. Muumien ihana maailma on ilahduttanut lapsia ja myös aikuisia 1940-luvulta lähtien, ja muumikirjoja on käännetty 45 kielelle, sekä niistä on tehty myös sarjakuvia ja animaatioita. Unohtaa ei sovi myöskään Mauri Kunnaksen Koiramäen asukkaista kertovia kirjoja, Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjästä kertovia teoksia sekä Elina Karjalaisen Uppo-Nalle-kirjoja ja Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjoja. Kaikki nämä ovat osa suomalaisten lasten elämää, ja useimmista on tehty myös elokuvia ja sarjoja. Vähän vanhemmat suomalaiset muistavat varmasti myös Kirsi Kunnaksen tuotannon, esimerkiksi maanmainiot Tiitiäisen satupuu ja Tiitiäisen tarinoita. Kirsi Kunnas on vaikuttanut myös suomalaislasten lukutaitoon, sillä hän on ollut osaltaan mukana tekemässä Aikamme aapista ja Aikamme lukukirjaa, joita suuri osa meistä on aikanaan koulussa lukenut. Runot ovat yleensäkin iso osa suomalaista kirjallisuutta, sillä kautta aikain suosituimpiin kirjoihin voidaan lukea myöskin Eino Leinon, Edith Södergranin, Saima Harmajan ja nykyrunoilijoista ehkä tunnetuimman, Tommy Tabermannin, runokirjoja.

Voidaan siis todeta, että niin kauan kuin suomalaiset ovat omalla, ainutlaatuisella kielellään kirjoittaneet, ovat myös suomalaiset lukeneet ahkerasti. Suomen kansalliseepos Kalevala on alusta asti näyttänyt tietä, ja loppukaneetiksi voimme lausua kuin Jörn Donner aikanaan: lukeminen kannattaa aina!

Lue Lisää