Erilaisia Rakkaustarinoita

Erilaisia Rakkaustarinoita

Lähettäjä by on maalis 24, 2018 in Suomen

Ystävänpäivänä ja etenkin sen ulkomaisena vastineena Valentine’s Dayna parit vaihtavat pieniä rakkaudenosoituksia, tekevät kävelyjä kuunvalossa ja rakastelevat meren tai asunnon ohi jytisevän maanalalaisen äänien tahdissa. Onnittelukorttiparonit, floristit ja suklaan kaupustelijat nukuvat levollista unta patjoilla, jotka ovat täynnä käteistä. Kuten oli aluksi, on nyt ja tulee aina olemaan.

Rituaalisen rakkauden päivän kunniaksi voi miettiä myös kirjallisuuden suurimpia rakkaustarinoita – kertomuksia rakkaudesta kaukaisissa paikoissa, kielletyistä tapaamisista epäonnekkaiden rakastavaisten välillä, kohoilevia povia ja hehkuvia kupeita. Harkitsimme kirjoja kuten Romeo ja Julia, Jane Eyre, Anna Karenina, Rakkautta koleran aikaan ja Kaikki mikä sinulle kuuluu, mutta mikään niistä ei tuntunut aivan oikealta. Ne olivat kaikki niin tuttuja ja niin… niin… inhimillisiä.  

Entä, me mietimme, ne fiktiiviset henkilöhahmot, joiden tabuja rikkovat ihmissuhteet on leimattu ikuisiksi ajoiksi varjoihin. Naiset, joiden intohimon herättävät merihirviöt, miehet, jotka kiihottuvat palasta maksaa, vampyyrit, jotka etsivät kumppanuutta. Tuleeko ikinä olemaan päivää, jolloin he voivat ottaa ansaitusti paikkansa Annan ja Vronskyn, Florentinon ja Ferminan, Anastasian ja Christianin rinnalla kirjallisuuden rakastajien pantheonissa?

Nainen ja merihirviö

Rachel Ingallsin Mrs. Calibanissa (1982) Revolutionary Road kohtaa Rämeen olennon (Swamp Thing). Ingallsin pienoisromaani on kertomus kuolevassa avioliitossa olevassa yksinäisestä, surevasta amerikkalaisesta kotivaimosta, joka löytää sekä tosirakkautta että kokee seksuaalisen heräämisen amfibisen, puhuvan kaksijalkaisen kanssa, jonka nimi on Larry ja joka on äskettäin karannut hallituksen laboratoriosta.

”Jokainen 128 sivusta on täydellinen, omaperäinen ja vangitseva. Tyhjennä lauantai muusta ohjelmasta, ole kiltti, ja lue kirja yhdeltä istumalta… Ingallsin narratiivi on taloudellisuuden ja sulon ihme. (Useimmat hänen kirjansa ovat pienoisromaaneita, mikä saattaa selittää hänen epämääräisyytensä.) Hän kirjoittaa suoraviivaisesti, iskemättä silmää, tiputellen vain ajoittain vinkkejä, että Dorothyn käsitys todellisuudesta saattaa olla heikentynyt… Larryn yhteys Calibaniin on selvä – hän on toinen, jota tulee pelätä, orjuuttaa ja kun se epäonnistuu, tuhota. Romanssina kirja on hellä; masennuksen kuvauksena erinomainen ja traaginen. Dorothy ei pysty uimaan surun ja melankolian vuorovesiä vastaan. Onko Larry todella olemassa? ’Tämä pimeyden asia, jonka tunnistan omakseni’ ei ole lause, jota Mrs. Caliban ikinä sanoo.” –Christine Smallwood (Harper’s)

Ihminen ja haltija

J.R.R. Tolkienin eeppinen Taru sormusten herrasta (Lord of the Rings, 1968) sisältää yhden ikonisimmista mutta-me-olemme-kahdesta-eri-maailmasta -rakkaustarinan koko 1900-luvun kirjallisuudessa. Tarkoitan tietysti kuolevaista ihmistä Aragornia ja kuolematonta haltijaa Arwenia. Koska halusin uppoutua Taru sormusten herrasta -kirjan maailmaan, pelasin sitä lukiessani myös Lord of the Rings Online -peliä. Tosin pyöräytin välillä myös kuulaa ja pelasin pelejä Älypäässä saadakseni ajatukseni hetkeksi muualle, kun Tolkienin maailma tuntui valtaavan ajatukseni kokonaan. Lukemisen ja pelaamisen lisäksi katsoin myös kirjasta tehdyn elokuvatrilogian, jonka on ohjannut Peter Jackson.

”Herra Tolkien on onnekas omatessaan ihmeellisen lahjan nimeämiseen ja ihastuttavan tarkan silmän kuvailemiseen; saatuaan loppuun ensimmäisen kirjan lukija tietää hobittien, haltijoiden ja kääpiöiden historiat sekä maisemat, joita he asuttavat, yhtä hyvin kuin tietää oman lapsuutensa… ottaakseen tämänkaltaisen tarinan vakavasti, hänen täytyy tuntea, että kuinka pinnallisesti tahansa toisin kuin maailmassa, jossa elämme, sen henkilöhahmot ja tapahtumat saattavat olla, se joka tapauksessa pitelee peiliä ainoalle luonnolle, jonka tunnemme, omallemme; tässä, myös, herra Tolkien on onnistunut erinomaisesti, ja mitä tapahtui Konnun vuonna 1418 kolmantena aikakautena Keskimaassa ei ole vain kiinnostavaa A. D. 1954 mutta myös varoitus ja inspiraatio. Yksikään muu fiktio, jonka olen lukenut viimeisen viiden vuoden aikana ei ole antanut minulle enempää iloa.” –W. H. Auden (The New York Times).

Mies ja maksa

Philip Rothin Portnoyn tauti (Portnoy’s Complaint, 1969) seurasi Rothin ensimmäistä ja ainoaa romaania, jossa on naispäähenkilö (When She Was Good, 1967). Portnoyn tauti on koominen tarina ”himon ajamasta, äitiin addiktoituneesta, nuoresta juutalaisesta poikamiehestä”, joka tunnustaa seksuaalisia halujaan ja turhautumiaan kuten myös taidokkaita masturbaatiomenetelmiään jatkuvassa monologissa terapeutilleen. Et enää koskaan katso maksaa samalla tavalla.

”Portnoyn taudin kanssa Philip Roth on viimein keksinyt eksistentiaalisesti perimmäisen muodon mille tahansa amerikanjuutalaiselle tarinalle, joka levittää – tai paljastaa – syyllisyyden. Hän on tehnyt niin yksinkertaisesti mutta taiturimaisesti asettamalla amerikanjuutalaisen sankarin – niin selvästi jo kauan terapian tarpeessa olleen – psykoanalyytikon sohvalle (nykyaikainen amerikanjuutalainen vastine rippikopille) ja antanut hänen paasata ja höpöttää ja repiä itseään siellä.

Lopputulos ei ole vain täysosuma aina vain tummuvan huumorin kentässä, romaani, joka on leikkisästi ja kipeästi koskettava, vaan myös teos, joka on varmasti vetovoimainen, potentiaalisesti vaikutuksiltaan monumentaalinen – ja ehkä tärkeämpi, herkullisesti hauska kirja, absurdi ja ylitsevuotava, villi ja sekasortoinen.” –Josh Greenfield (The New York Times)

Mies ja nukke

Alissa Nuttingin Made for Love (2017) on hänen viimeisin koominen romaaninsa, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen. Se kertoo naisesta, joka karattuaan avioliitostaan megalomaanisen teknologiayrityksen toimitusjohtajan kanssa muuttaa vanhuksille tarkoitetulle asuntovaunuasuinalueelle, jossa hänen ikääntyvä isänsä asuu rakkaan nukkensa Dianen kanssa.

”…viisas, mukaansatempaava romaani… Kirja alkaa ja laukkaa eteenpäin trillerin irvikuvana, läpi sirkuksen verran lavasteita (nukkeja, nurmikkoflamingoja, motorisoituja pyörätuoleja, eläimiin sekaantumista delfiinien kanssa), mutta läpi ja tämän kyllästetyn naamiaisten pinnan alla Hazel kertoo synkimmät, rohkeimmat, surullisimmat totuudet. Hänen aforistiset, hyperanalyyttiset, näppärästi valmistelemattomat näkemyksensä rakkaudesta, aikomuksista, lapsuudesta ja laitteista ovat nautinnollista luettavaa ja osuvat aina maaliin; ne ovat myös mielenkiintoisia ja täysin uskottavia tuotoksia henkilöhahmolta, joka itsetietoisuus ylittää itsemääräämisoikeuden…

Kuten parhaat Black Mirrorin jaksot, Made for Love saa aikaan häiritsevän tajuamisen, että me, enemmän tai vähemmän, elämme jo ajassa, joka kuvataan olevan muutama askel yli sen, mikä on liian paljon… Made for Love rätisee ja tyydyttää kaikkine outoine sääntöineen, kumouksellisesti keksien iloa siellä missä sitä ei pitäisi olla. Miten kirja voi olla niin valoisa ja niin pimeä?” –Merritt Tierce (The New York Times Book Review).