King Kong – Tarina Rakkaudesta Ilman Mahdollisuuksia

King Kong – Tarina Rakkaudesta Ilman Mahdollisuuksia

Lähettäjä by on tammi 14, 2018 in Suomen

2005 julkaistu elokuva King Kong menestyi elokuvateattereissa, elokuva ei ollut ensimmäinen samasta tarinasta, mutta tässä keskitytään kuitenkin lopulta vain pohtimaan kyseisen version antamaa kuvaa tarinan romantiikasta. Lyhyesti itse elokuvasta: Kiero ja manipuloiva elokuvantekijä saa keploteltua kuvausryhmän, näyttelijät ja koko ryhmän henkilökuntaa laivalla kohti pääkallo saarta, vanhan kartan näyttämää salaperäistä saarta, josta on tarkoitus löytää ihmiskunnan jäänteet ja rauniot sekä tarpeeksi materiaalia luontoelokuvan tekoa varten. Pitkän laivamatkan päätteeksi, laiva joutuu karille keskelle sumuista merta ja kariutuu juurikin tuon salamyhkäisen saaren edustalle. Saarella asustaakin aivan oma maailmansa kaikkine unohduttuine lajeineen ja siellä vallitsee villi ja brutaali ”syö tai tule syödyksi”-mentaliteetti. Ryhmän kaunokainen, toinen päänäyttelijöistä kaapataan ja uhrataan King Kongille, yli kahdeksan metriselle jättigorillalle. Gorilla ei kuitenkaan tapa tyttöä vaan rakastuu ja kiintyy tähän suunnattomasti. Lopulta elokuvan sankarihahmoksi paljastuu elokuvan kirjoittaja, joka on myös rakastunut tyttöön. Mutta paha elokuvan tekijä taasen laivan kapteenin kanssa haluavatkin kaapata Gorilla ja onnistuvatkin siinä. Gorillan todellinen luonne kuitenkin paljastuu loppu-osassa elokuvaa, jolloin rakkauden voimaa todella punnitaan.

Kiintymys esitetään hyvin tarinassa

Seuraavat pohdinnat sisältävät kertomusta elokuvasta ja voivat sisältää juonipaljastuksia. Tarinan nuori nainen on kunnianhimoinen, herkkä ja romanttinen mietiskelijä. Hän on sinisilmäinen ja nöyrä, ja uskoo kaikista pelkkää hyvää. Hän on hidas reagoimaan ja jääkin mieluummin pohdiskelemaan paikalleen. Nuori nainen on hyvin tunteikas, mutta peloton ja uskoo omaan intuitiivisuuteensa. Hän tietää alusta saakka liittyvänsä johonkin mihin hänet on johdateltu. Jokaisessa hetkessä häntä johdattelee jokin muu kantava voima. Hän on rakastuvaa sorttia ja rakastuukin elokuva kirjoittajaan jo laivamatkalla kohti kohdetta. Mutta kovin aktiivinen hän ei tämän suhteen ole. Perillä pääkallosaarella hänen vangitsijansa, tuo hirmu gorilla, rakastuu tyttöön ja tytön rakkaus herää myös gorillaan. Todellisuudessa tytön kiinnostus ja sympatia on kohti tuota väkevää ja jykevää voittamatonta, mutta surullista luontokappaletta kohtaan melko epäjohdannaista, sillä tilaisuuden tullen hän silti lähtee kirjailijansa matkaan. Gorilla saa siis sympatiaa muttei ehdotonta rakkautta takaisin, mitä hän antaa tytölle. Kirjailijaa kohtaan taas tytön rakas riittää siihen asti, kun kirjailija itse on pelastamassa tyttöä pulasta. Molempia kohtaan ei näytä elokuvan aikana rakkaus olevan todellista tytön osalta. Mutta toisesta näkökulmasta taas niin kirjailija kuin gorillakin ovat molemmat ehdottoman silmittömästi rakastuneita tuohon tyttöön ja toinen on valmis pelastamaan tytön hirmuisen pedon kynsistä ja jatkuvasti oman henkensä uhmaten ja toinen on valmis ottamaan luoteja vastaan ja kuolemaan.

Kiintymys esitetään hyvin tarinassa

Surullinen rakkaus

Tarinassa on surullinen aspekti, sillä gorillan kiintymys tyttöön on kuin toisen ihmisen rakastuminen sellaiseen henkilöön, keneltä rakkautta saa ensin takaisin jonkin verran, mutta todellista kiintymystä ei pääse osoittamaan tai sitä ei ole vastarakkauden kautta saatavissa. Gorilla kokee olevansa tärkeä ja rakas myös tytölle, mutta sokea rakkaus sokaisee hänet omaan turmioonsa. Kiero elokuvatuottaja tokaisee elokuvan lopuksi, että rakkaus tuohon kauneuteen tappoi pedon. Ja näin siinä kävikin, että kaiken ohittava rakkaus saa niin ihmiset ja kuin nyt elokuvassa myös eläimetkin tekemään lyhyen tähtäimen johtopäätöksiä, jotka johtaa vaikeuksiin. Mitä tästä siis opimme, me kaikki yltiöromantiikkaa rakastavat elokuvavollottajat, opimme sen, että rakkauden tähden joudumme aina kärsimään, mutta kaiken sen jälkeen, on se silti sen arvoista(ko?). Se olkoon jokaisen elokuvan katsojan omista tunteista ja omista tulkinnoista kiinni.